Viheliäisten ongelmien taustalla ovat samat syyt

Ilmastonmuutos, rasismi ja seksismi saavat kukoistaa niin kauan kuin näemme toisissamme vain välinearvon.

Viime viikkoina mediatilaa on saanut usea globaalin mittakaavan aihe. Yksi on hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) tuottama ilmastoraportti.  Se on yli 90 tutkijan laatima vastuuseen herättävä, tiedepohjainen selvitys ilmastonmuutoksesta.

Yhtä lailla keskustelua ovat herättäneet rasistiset valokuvat paperittomista ulkomaalaisista, joita Helsingin ulkomaalaispoliisi esitteli Helsinkiin kadonneet -seminaarissa. Paraikaa mediassa summataan Me too -kampanjan ensimmäisen vuoden tapahtumia.

Äkkiseltään voi olla vaikea nähdä uutisten välistä yhteyttä. Silti niiden taustalla vaikuttavat samat mekanismit.

Ongelmien ajurit

Länsimainen todellisuuskäsitys perustuu ajatteluun, jossa oma elämä on keskipiste. Silloin yhteisen edun puolesta toimiminen on vaikeaa.

Etnosentrismissä oma ryhmä tai kulttuuri kohotetaan muiden yläpuolelle. Rasismi perustuu tähän ajatteluun. Eriarvoisuuden luonnollistaminen ilmenee yhtä lailla menneisyyden ilmiöissä, kuten orjakaupassa, kuin nykyisten eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten asenteissa maahanmuuttajia, etenkin turvapaikanhakijoita ja pakolaisia kohtaan.

Androsentrismi taas on mieskeskeisyyttä. Jos sitä ei tiedosteta, ajaudutaan rakenteelliseen epätasa-arvoon, jossa ihmisen arvokkuuden vastainen toiminta on muuttunut normaaliksi. Tasa-arvon mallimaana pidetyssä Suomessakin virkaan valitaan yhä liian usein mies, vaikka hakijoissa olisi vielä pätevämpi naisehdokas.

Ilmastonmuutoksen ajuri on antroposentrismi, ihmiskeskeisyys. Siinä ihminen mieltää maapallon raaka-ainevarastokseen: luonnonvarat muuttuvat arvokkaiksi vasta, kun ihminen jalostaa niitä. Antroposentrismin jatkumo on tuotantoeläinteollisuus, joka perustuu ajatukseen, että eläimen arvo on sen lihassa. Muiden olentojen ominaisuudet ja kyvyt ovat vain vajavaisia versioita ihmisestä.

Rasismia, seksismiä ja ilmastonmuutosta yhdistää siten se ajatus, että toissijaisella on vain välinearvoa suhteessa ensisijaiseen. Yritysten työntekijät, metsä, eläimet ja luonnonvarat ovat meille hyödykkeitä jonkin vielä arvokkaamman asian tavoittelussa.

Todellisuuskäsitystä tarkistettava

Jos haluamme ratkaista toisiinsa kietoutuneita sosiaalisia ja ekologisia ongelmia, meidän on tarkistettava yksioikoista todellisuuskäsitystämme. Meidän on kyseenalaistettava tapamme ja tottumuksemme voidaksemme rakentaa yhteyksiä erilaisten todellisuuksien välille. Samanlaisuus syventää tottumusten latu-uria, toisenlaisuus taas rohkaisee uudelle lumelle.

Teknologisella kehityksellä ja poliittisilla päätöksillä on oma roolinsa todellisuuskäsityksen muutoksessa, mutta pohjimmiltaan kyse on ihmisenä kasvamisesta. Kun painopistettä siirretään irrallisuutta ja  erillisyyttä korostavasta itsekeskeisyydestä eheyden ja harmonian korostamiseen, oma elämä asettuu osaksi muuta elämää. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteisiin nostettu käsite ’ekososiaalinen sivistys’ korostaa ihmisenä kasvamisen prosessia.

Tarvitsemme koko yhteiskunnan läpäisevän tulevaisuusnäkymän, jossa rakennetaan vastavuoroista ja tasapainoista suhdetta ihmisen ja muun elämän välille. Muutos ei ole helppo, mutta mahdollinen se on. Historiasta tiedämme, että todellisuuskäsitykset muuttuvat koko ajan.

Hyvän jatkumista varmistavat ihmisarvon loukkaamattomuuden periksiantamaton puolustaminen ja luonnon ekosysteemien monimuotoisuuden sinnikäs vaaliminen. Ilman niitä tulevaisuuden toivo hiipuu, ja elämänhalu vaihtuu kyynisyydeksi.

Kuva: cheryl strahl / Flickr

Lisää aiheesta:

• Arto O. Salonen & Maria Joutsenvirta: ”Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen”. Aikuiskasvatus 2/2018.