Skip to Content

Kieli on avain uuteen kotimaahan, suomenopettaja sen välittäjä.

Blogi

Suomenopettaja on kotoutumistyön monitaituri

Kirjoittajat: Marianne Seppä, Maria Ahlholm Julkaistu:

Kieli on avain uuteen kotimaahan, suomenopettaja sen välittäjä.

Maahanmuuttajia pidetään tulevaisuuden työelämämme voimavarana ja kotoutumiskoulutusta polkuna työelämään. Toteutuuko tavoite?

Vuoden mittaisen kotoutumiskoulutuksen aikana opiskelijan tulee saavuttaa arjessa, suomalaisessa yhteiskunnassa, työelämässä ja jatkokoulutuksessa tarvitsemansa toimiva peruskielitaito. Tavoitetaso vastaa Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoa B1.1, joka on myös kansalaisuuden saamisen edellytys.

Kotoutumiskoulutuksen tavoitteet tulevat laista ja vuodelta 2022 olevan opetussuunnitelman perusteista.  Vuoden 2025 alusta voimaan astuu valtion uusi kotoutumislaki. Sen on määrä sujuvoittaa tulijoiden polkuja työelämään sekä parantaa maahanmuuttajanaisten ja muiden työvoiman ulkopuolella olevien tavoittamista palveluihin. Kotoutumiskoulutus siirtyy samalla elinkeino-,  liikenne- ja ympäristökeskuksilta (ELY) kuntien vastuulle.

Moninaiset oppijat

Kotoutumiskoulutuksen ammattilaiset, suomenopettajat, ovat avainasemassa siinä, miten kotoutumisen tavoitteet toteutuvat. Kotoutumisryhmissä on monenlaisista kieli- ja kulttuuritaustoista tulevia opiskelijoita. Heidän opiskeluvalmiutensa, koulutustaustansa, elämänhallintataitonsa, motivaationsa ja koulutuksen ulkopuolinen tuki ovat vaihtelevia. Useasti ryhmäläisten ikäjakauma on suuri ja oppimistyylit erilaisia.

Suomenopettajan odotetaan kohtaavan kukin opiskelija yksilönä, jolla on oma taustansa ja omat tavoitteensa. Hänen on kyettävä analysoimaan heterogeenisten ryhmien ja yksittäisten aikuisten oppijoiden oppimisen mahdollisuuksia erilaisissa tilanteissa. Työ onkin jatkuvaa tavoitteiden puntarointia ja sisältöjen priorisointia: mitä on realistista oppia ja minkä voisi jättää vähemmälle?

Suomenopettajan työ on jatkuvaa sisältöjen priorisointia.

Viimeaikaisissa keskusteluissa on painottunut ajatus kielen oppimisesta työssä, ja kotoutumiskoulutuksessa on siirrytty entistä työelämälähtöisempään ajatteluun.

Vuoden mittainen koulutus ei tavallisesti riitä niille, joiden koulutustausta on vähäinen, vaan he ovat vaarassa syrjäytyä suomalaisesta työelämästä.

Suomenopettajan työssään kokemat moninaiset haasteet juontuvat niin kotoutumiskoulutuksen tavoitteista kuin työn luonteesta. Esimerkiksi ajankäytölle luo paineita tieto siitä, että vuoden aikana opiskelijan tulee saavuttaa työelämässä tarvittava kielitaito.

Fokuksessa arjen vuorovaikutus

Tutkimme kotoutumiskoulutuksen suomenopettajien tapaa jäsentää omaa toimintaansa aikuisten maahanmuuttajien kielen tuottamistaitojen eli puhumisen ja kirjoittamisen taitojen tukijoina.

Haastattelemamme opettajat kertoivat, että kotoutumiskoulutuksessa aika ei aina riitä kirjoittamisen taitojen systemaattiseen harjoitteluun, etenkään jos kirjalliset taidot omalla äidinkielelläkin ovat vasta kehittyviä. Sen vuoksi opetuksessa usein painottuukin arjen vuorovaikutus, erityisesti puhuminen. Opettajalta vaaditaan herkkyyttä tehdä räätälöityjä pedagogisia ratkaisuja ja kykyä luoda oppimista tukeva, turvallinen ilmapiiri.

Suomenopettajat tekevät parhaansa monenlaisten reunaehtojen paineessa, mutta paraskaan opettaja ei voi vaikuttaa kaikkiin oppimiseen vaikuttaviin tekijöihin.

Jos halutaan, että kotoutumiskoulutus saavuttaa tavoitteensa, etenkin vähän koulutettujen kotoutumiskoulutuksen opiskelijoiden kielitaitotavoitteita tulisikin tarkastella ja arvioida uudelleen. Lisäksi on syytä pohtia, miten yhteiskunta ja työelämä yhä paremmin voivat tukea kielenoppimista kotoutumiskoulutuksen ulkopuolella.

Kuva: Markus Spiske / Unsplash

Lisää aiheesta

  • Opetushallitus (2022). Kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2022:1a. Helsinki: Opetushallitus.
  • Seppä, M., & Ahlholm, M. (2024). Puhuminen ja kirjoittaminen kotoutumiskoulutuksessa: Suomenopettajien näkemyksiä taitojen kehittymisestä ja tukemisesta. Aikuiskasvatus, 44(1), 22–35. https://doi.org/10.33336/aik.131890
Jaa artikkeli

Kirjoittajat

Marianne Seppä FM, väitöskirjatutkija, kasvatustieteiden osasto, Helsingin yliopisto
Maria Ahlholm FT, dosentti, vanhempi yliopistonlehtori, kasvatustieteiden osasto, Helsingin yliopisto
Back to top