Monikielisyys työyhteisön arjessa – jännitteitä ja oivalluksia

Monikielisissä työyhteisössä ei tarvitse eikä pidä pyrkiä poistamaan jännitteitä, vaan niiden kanssa on opittava elämään, pohtivat kielentutkijat Hanna Kosonen ja Salla-Maaria Suuriniemi.

Oletko joskus epäröinyt, millä kielellä työpalaveriin on sopivaa osallistua tai saako kieltä vaihtaa kesken kaiken. Työpaikan lounaspöydässä keskustelu rönsyilee nopeasti ja mietit, uskaltaisitko liittyä mukaan kielellä, jota vasta harjoittelet. Ehkä haluaisit tukea äskettäin Suomeen muuttanutta kollegaasi käyttämään uutta kieltä, mutta olet epävarma, rohkaisetko häntä vai asetatko hänet hankalaan asemaan.

Juuri tällaiset arkiset havainnot omassa monikielisessä työyhteisössämme olivat alkuna tutkimuksellemme työyhteisön kielikäytänteistä.

Huomasimme, että kielivalinnat vaikuttavat siihen, kuka pääsee mukaan keskusteluun, kenen osaaminen tulee näkyväksi ja millaiseksi yhteisön ilmapiiri muodostuu. Asiantuntijayhteisön kielikäytänteisiin liittyi samanaikaisesti useita keskenään ristiriitaisia ajatuksia, tunteita ja toiveita. Lisäksi viralliset linjaukset ja arjen käytänteet eivät aina vaikuttaneet kohtaavaan.

Tutkimuksesta muutokseen

Toimimme Helsingin yliopiston kielikeskuksen yliopisto-opettajina, joten kieli on työmme ytimessä. Pysähdyimme kuitenkin pohtimaan, miksi kielivalinnat tuntuvat arjen tilanteissa toisinaan hankalilta silloinkin, kun osaamista on runsaasti. Kysyimme itseltämme, miten voimme opettaa ja mallintaa opiskelijoille toimivia kielikäytänteitä, ellemme itse pysähdy reflektoimaan näitä teemoja omassa yhteisössämme.

Halusimme ymmärtää paremmin ilmiötä, joka toistui omassa työarjessamme mutta jäi usein sanoittamatta.

Kun perehdyimme aihetta käsitteleviin tutkimuksiin, huomasimme, että opetuksen ja työelämän kielikäytänteitä on tutkittu laajasti, mutta sen sijaan kielen asiantuntijoiden omien yhteisöjen kielikäytänteet ovat jääneet tutkimuksessa katveeseen. Lisäksi ajattelimme, että tutkimustuloksista olisi hyvä päästä vielä eteenpäin konkreettisen muutoksen ja toiminnan äärelle.

Kielen asiantuntijoiden omien yhteisöjen kielikäytänteet ovat jääneet tutkimuksessa katveeseen.

Aikuiskasvatuksessa julkaistussa tiedeartikkelissa tarkastelemme työyhteisön kielikäytänteitä osallistuvan toimintatutkimuksen viitekehyksessä pitkittäisaineiston avulla.

Hyödynsimme tutkimuksessamme valtakunnallista kyselyä, työpajoissa käytyjä keskusteluja ja osallistuvaa havainnointia. Näin pystyimme tarkastelemaan kielikäytänteitä sekä yksilöiden kokemusten että yhteisön kehittämisen näkökulmista.

Oivallukset kehkeytyvät toiminnassa

Toimintatutkimuksessa tiedon tuottaminen ja käytäntöjen kehittäminen kulkevat rinnakkain: tutkimus etenee sykleissä, joissa ymmärrys ja toiminta muokkaavat toisiaan.

Keskeinen oivalluksemme oli, että kielikäytänteitä ei voi kehittää vain ajattelemalla niitä paremmin. Käytänteitä on uskallettava kokeilla ja muuttaa arjen keskellä. Samalla syntyy uutta tietoa, joka puolestaan ohjaa toimintaa edelleen.

Kielikäytänteitä on uskallettava kokeilla ja muuttaa arjessa.

Tutkimuksestamme muovautuneessa tiedeartikkelissa kuvaamme, millaisia jännitteitä monikielisten työyhteisöjen kielikäytänteisiin kytkeytyy, miten ne tulevat esiin tutkimusprosessin eri vaiheissa ja millaisia mahdollisuuksia toimintatutkimus tarjoaa niiden kanssa työskentelyyn. Lopuksi valotamme tutkimusprosessin seurauksia ja sitä, miten prosessi haastoi omia lähtöoletuksiamme ja käsityksiämme kielikäytänteiden kehittämisestä.

Tuloksemme korostavat, että monikielisissä työyhteisöissä ei tarvitse – eikä pidäkään – pyrkiä poistamaan jännitteitä, vaan niiden kanssa on opittava elämään.

Toimintatutkimus avasi meille uuden tavan tarkastella kielivalintoja osana työyhteisön osallisuutta ja hyvinvointia. Se herätti samalla kysymyksen, jota jokainen työyhteisö voi pohtia omista lähtökohdistaan: millaisia kielikäytänteitä me yhdessä tuotamme, ja keitä ne kutsuvat mukaan?

Lisää aiheesta

• Kosonen, H. & Suuriniemi, S.-M. (2026). Työyhteisön kielikäytänteet ja monikielisyys: Jännitteitä ja ratkaisuja. Aikuiskasvatus, 46(1), 6–21. https://doi.org/10.33336/aik.161418