Koulun työkulttuuri haastaa tuoreen opettajan

Uransa alussa opettaja pääsee puntaroimaan koulutuksen antia käytännössä. Koulun arki saattaa kuitenkin yllättää.

Suomessa on maailman mittapuulla tasokas opettajankoulutus ja yksi parhaita koulujärjestelmiä. Opettajiimme, opettajankoulutukseemme ja peruskouluumme luotetaan.

Siirtymä koulutuksesta työelämään paljastaa kuitenkin peruskoulun ja opettajankoulutuksen välisiä jännitteitä. Valmistuttuaan opettaja aloittaa työyhteisössä, joka sosiaalistaa tietynlaisiin toimintamalleihin niin oppilaita kuin henkilöstöä.

Mallit saattavat poiketa niistä, joihin tulokas on tottunut opettajankoulutuksessa. Tuoreen ja tutkimusperustaisen akateemisen osaamisen soveltaminen käytäntöön ei aina sujukaan koulun arjessa ongelmitta, ja arjen ongelmat puolestaan haastavat koulutuksessa hankittua osaamista.

Mallit omaksutaan kollegoilta

Siinä missä opettajankoulutus korostaa kriittistä reflektiivisyyttä, koulu perustuu pitkälle sosiaalistaviin oppimisen muotoihin, koulun käytänteiden informaaliin oppimiseen kollegoilta. Näin tuoreet opettajat ainakin kokevat, osoittivat Jukka Husu ja Auli Toom opettajankoulutuksen kehittämisen tueksi laatimassaan selvityksessä. Vaikka yksittäiset erot ovat suuria, opettajankoulutuksella ja peruskoululla on toisistaan poikkeavat työkulttuurit: toimintatavat, normit, arvot ja pyrkimykset.

Huomasimme saman tutkiessamme, millaisia kokemuksia kriittiseen reflektioon ja tutkivaan, yhteisölliseen oppimiseen painottavasta opettajankoulutusmallista valmistuneilla opettajilla oli työuran aloittamisesta. Haastattelemillamme opettajilla oli hyvät taidot tarkastella ryhmäilmiöitä sekä omassa luokassaan että opettajanhuoneissa. He osasivat arvioida kriittisesti koulua työyhteisönä ja koulukulttuuria.

Kouluissa ei kuitenkaan juuri näyttänyt olevan aikaa, mahdollisuuksia eikä rakenteita kriittiselle ajattelulle, kuten totuttujen toimintamallien tarkastelulle ja arvioinnille, yhdessä kollegojen kanssa. Useat koulun työtavat ovat luonteeltaan niin itsestään selviä, että niitä toteutetaan kyseenalaistamatta. Uusi opettaja sosiaalistuu niihin helposti kuin itsestään.

Kaksi kulttuuria rinnakkain

Opettajankoulutuksen ja koulun työkulttuurit elävät kouluissa limittäin, eikä koulutuksessa hankittua kriittistä osaamista välttämättä voi helposti soveltaa tai edes sovittaa yhteen koulun kulttuurin kanssa. Nuoren opettajan onkin löydettävä samanhenkisiä työkavereita, joiden kanssa tehdä kriittistä yhteistyötä. Tai sitten hänen on toimittava itsenäisesti – ja usein samalla yksinäisesti – muutoksen airuena. Taakka voi käydä raskaaksi, vaikka halua koulun kulttuurin kehittämiseen olisikin.

Aina kulttuurin kehittäminen ei lähde opettajista, vaan koulujen työkäytänteitä voidaan joutua tarkastelemaan ja muuttamaan yhteisön ulkopuolisten tapahtumien vuoksi.

Keväällä 2020 koronapandemia on haastanut koulujen työkäytänteet ennennäkemättömässä mittakaavassa, kun opetus maaliskuussa siirtyi lyhyellä varoitusajalla lähes kaikilla koulutusasteilla etäyhteyksin hoidettavaksi. Pikavauhdilla tehtyjen muutosten onnistumista voidaan arvioida vasta jälkikäteen. Nähtäväksi jää, onko opettajankoulutuksessa onnistuttu kouluttamaan muutoksiin ja epävarmuuteen avoimesti ja joustavasti suhtautuvia opettajia.

Koulun työkulttuurin muuttaminen on vaikeaa riippumatta siitä, käynnistääkö muutoksen opettajan oma sisäinen kehityshalu vai ulkoinen pakko. Työkulttuurin taustalla olevat perususkomukset opettajan työstä ovat samalla opettajan identiteetin lähde. Ei siis riitä, että muutetaan vain koulun työkulttuuria, vaan opettajan työtä ja identiteettiä on ajateltava uudelleen.

 Kuva: Oskars SylwanUnsplash

Lisää aiheesta:

Tiina Nikkola, Jarmo Lyhty, Matti Rautiainen. & Minni Matikainen: ”Työkulttuurien jännitteitä koulutusyhteisöissä”. Aikuiskasvatus 4/2019.

Ville Mankki: ”Piilevä näkyväksi. Tutkimuksen avulla kohti laadukkaampia opiskelijavalintoja”. Aikuiskasvatus 1/2020.